11. kesäkuuta 2009

KESÄ!

Ohhoh, onpas sitä viimeisestä kirjoituksesta vierähtänyt aikaa! Joulu ja Uusi Vuosi oli ja meni, ja isoveikan synttärit maaliskuussa. Toukokuussa mamma & pappa kävivät Thaimaassa lomailemassa ja me isoveikan kanssa päästiin Tiina-tätin hoiviin! Kivaa oli, kun siellä oli mulle paaaaljon leikkikavereita ja Morttikin viihtyi. Mutta oli se kyllä kiva päästä taas kotiinkin! Meitsi meinaan nukku sitten kaks päivää putkeen, oli se sen verran rankkaa se hoidossa olo!

Kotiinpalun jälkeen onkin saatu olla paljon ulkona, mamma ja pappa on kuulemma kitkeny jotain rikkakasveja, isoveikka on ottanu portailla arskaa ja meitsi on pörränny lelujen kanssa häiriköimässä kaikkia tasapuolisesti - tai noh, ehkä kuitenkin mammaa kaikista eniten! Ja ulkonaolo on kivaa kun siellä ei oo kylmä! Paitsi että heinistä lähtee sellaisia inhottavia siemeniä ja sellanen meni mun silmää! Joo-o, sinne se jäi silmäluomen alle pystyyn tönöttämään ja mamma joutu aikalailla taiteilemaan että sai sen pois. Mutta ei siitä kyllä mitään vaivaa jäänyt, kaks sekuntia myöhemmin mä jo taas juoksentelin pihalla lelujen perässä.

Ja arvatkaas mitä! Mamma oli ostanu viimekesän jälkeen mulle uuden frisbeen! Mä rakastan juosta frisbeen perässä - harmi vaan ku meidän pihalla tuulee oikeastaan lähes aina, niin täytyy olla varovainen ettei se lennä naapurin puolelle. Ja vähän se on iso kanssa, kun sitä kanniskelee juostessa niin täytyy olla varovainen ettei kompastu. Sitten mennään mukkelismakkelis niin meitsi ku frisbeekin. Mutta oikeesti, frisbee on otettu esille = NYT ON KESÄ!

Katotaan, jos mä saan tota mammaa kirjottaan mun puolesta nyt vähän useemmin kun saatiin tää taas alkuun. Nyt mä meen kattoon jotain koirankoulutusohjelmaa maikkarilta- niille otuksille on ihan sikakivaa haukkua! Siis mun mielestä, mamma ei kyllä vissiin tykkää... =)

24. joulukuuta 2008

Jouluja kaikille!

Click to play Holiday Greetings
Create your own greeting - Powered by Smilebox
Make a Smilebox greeting

8. marraskuuta 2008

Perjantai 7.11. - lääkäripäivä

Eilen oli kyllä hassu päivä. Ensinnäkin mamma ei menny töihin vaikka oli arkipäivä, sillä oli kuulemma vapaa? Ja sitten se pakkas mut autoon tossa yhdentoista maissa ja sano että ny lähetään tohtorille. Emmä oikeen ymmärtäny että mistä se puhu, mutta kun kerran autoon pääsi ni meikäpoika oli ihan fiiliksissä. Sitte kun se auto pysähty ja mamma otti mut ulos ni mä oikeesti tajusin että missä me oikeen oltiin. Mamma sano että sillä oli täys työ saada mut ell-aseman ovesta sisälle, mutta onnistui se siinä lopulta.

Ihan ekaks mä kävin vaa'alla ja yrityksistä huolimatta mun paino oli edelleen ihan sama ku ennenki: 7.3kg. Mamma tosiaan oli hiukan yrittäny vahtia mun syömisiä, mutta toisaalta mä oon kyllä edelleen se sama hoikka poika ku ennenkin - toisaalta ku mu pitäis kuulemma olla 25-30 cm korkee ja paino pitäis olla 2.7-3.6kg niin oonhan mä vähän heavy. Mut hei kaverit mä oon myös korkee - about 40cm. Et eiks siinä jo saakkin paino tuplaantua, häh?

No mutta, se miks se mamma mut sinne raahas ni johtu siitä että mä taas laahaan mun persettä. Mamma meinas että anaalirauhaset on taas tukossa, ja olihan ne ihan täynnä. Mä en kyllä yhtään tykänny kun se ell niitä puristeli tyhjäksi, haisikin ihan kauheen pahalta! Mamma joutu pitään musta oikeen kovasti kiinni ja lisäks se näytti ihan siltä niinku se ois halunnu pitää omasta nenästäänki kiinni. Mutta tyhjenihän ne lopulta, ny ei sentään ollu niin tukossa että olis tarvinnu ottaa antibioottikuuria jatkoksi niinkuin viimeksi. Sitten se mamma rupes oikoon mun jalkoja, että "kato ny kun tuolla kainalossa on tommosta ihottumaa". Se ell vähän tutkaili ja anto sitten vielä jotain (antibiootti?)salvaa sitä ihottumaa varten. Ny toi mamma läästii sitte mun kainaloita kahdesti päivässä ja mä en saa raapia! Siis ihan kamalaa! Ja sitten se kävi tänään ostamassa mulle sukat! Nii-in, sukat! Mut onneks ei oo tarpeeks pieniä vauvasukkia, ei ne pysy mulla ylhäällä. Että mamman täytyy ny vaan vahdata. Toivottavasti toi salva nyt auttaa, kun se on oikeesti aika ilkeetä ku kainalot kutisee. Kun ei niitä saa kirputettuakaan ja sit täytyy könöttää takakenossa ja raapia. Mut eiköhän se siittä.

Ny mä ajattelin mennä mamman kainaloon sohvalle. Se meinas kattoo jonkun leffan, jostain Johnny Deppistä se kovasti hölötti. Toivottavasti se kuitenkin vielä pelaa mun kanssa tänään, että pääsee kunnon wubba-jahtiin!

Ciao for now! Ja iskälle terkkuja!

31. elokuuta 2008

Näyttelypäivä 31.8.2008

Voi hitsit mikä päivä! Aamulla mamma pakkas mut autoon ja lähti ajamaan kohti kasvattajan kotia - tai niin mä siis ainakin luulin että sinne oltaisiin menossa. Kun päästiin sinne perille niin ei se ottanutkaan mua ollenkaan autosta ulos. Siis niinku mitähäh? Tai no, päästi se mut pissille mut sitten se pakkas mut takas autoon. Jostain näytelmästä se puhu ja meikäpoika oli ihan että täh?
No, jatkettiin sit matkaa ja mulla oli niiiin tylsää. Vinguin koko matkan. Tai siis siihen saakka kunnes poimittiin Lohjalta velipoika, Prinssi, kyytiin. Sitten mä ärisin. Ja murisin. Ja näytin kai vähän hampaitakin. Mä kun tykkään siis niinku vaan tytöistä. Ja vaan näteistä tytöistä.

Lopullinen määränpää meillä oli Kaivopuisto Helsingissä, siellä oli kääpiökoirien erikoisnäyttely jonne mut oli ilmoitettu. Mun piti ensin kilpailla velipoikaa vastaan, mutta se oli saanu jonkun ihme valion - josta muuten pitää onnitella, että grattis - ja ei se sitten tullutkaan mun kanssa. Mua ei kyllä niin hirveesti kiinnostanut, enemmän mua kiinnosti ne kaikki kivat tytöt ja muitten poikien pitäminen niistä kaukana. Alma, Peppi ja Viivi on mun! Murrrrr! Mamma ei kyllä yhtään tykänny kun mä ärhentelin ja isottelin koko ajan. Piti mun sitten päristä vähän sillekin, mut ei se mua uskonut. Komensi vaan. Ja siitä mä en kyllä niin kauhiastin välittänyt.... ;o) Noh, mä siis jouduin sinne kehään ihan yksin mamman kanssa ja heti ekaks se nosti mut pöydälle! Siis niinku miettikää nyt vähän - mut nostettiin sinne korkeuksiin ja käskettiin seisoa. Sit siihen tuli joku ulkomaata puhuva setä ja kurkkas mun leegoja. En muuten tykännyt. Olisin pakittanu siitä pöydältä alas mut mamma ei päästänyt. Ja sit se setä käski mamman juoksuttaa mua vielä ristiin rastiin - ja täti siitä läheltä anto sitten mammalle kaks jotain kummallista punasta nauhaa ja palan paperia. Siinä paperissa kuulemma luki musta jotain ulkomaaksi.

Mutta hyvin se kuulemma meni- tai niin ainakin kaikki sano. Mua ei niin hirveesti kiinnostanut, mä vaan halusin tietää että missä mun tytöt oli. Vähänkö oikeesti oli inhottavaa, kun en päässy niitteen kanssa ollenkaan kunnolla leikkimään. Mamma kun roikku tossa narun päässä jatkuvasti ja sitte se vielä laitto mulle takin päälle. Siis mulle! Hei haloo! Mut täytyy kyllä tunnustaa että olihan mulla vähän vilu sitä ennen, taisin itseasiassa täristä ihan varpaankärjistä korvanipukkoihin saakka mutta enhän mä nyt sellaseen voinu keskittyä kun siellä oli TYTTÖJÄ!
Sitten kun me oltiin aikamme siellä seisoskeltu niin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Mamma oli kauheen otettu kun mä vaan vedin kerällä Zetaa koko kotimatkan, enkä kitissyt yhtään. Se sano että ehkä musta sittenkin on kasvamassa jo iiiiso poika. Noh kyllähän mä yritän, mutta ei sitä aina pysty keskittymään. Tänäänki oli hirmu vaikeeta kun siellä oli niitä tyttöjä mut sit taas toisaalta mammalla oli taskussa nakkia.... Hmmm..... Aika hyvin kyllä mielestäni onnistuin tasapainoilemaan mutta arvatkaas että väsyttää. Ihan sikana. Joten nyt mä taidan käpertyä jo nukkumaan. Ja toivon, että mamma veis mut pian Tiinalle kattomaan mun tyttiksiä ku ei tosta mun isoveikasta oikeen oo mulle kaveriksi. Mamma pliiiiiz???

9. kesäkuuta 2008

Mamma mä oon kipee!

Taas on näköjään hetki vierähtänyt siitä kun oon viimeksi kertoillut kuulumisia. Kaikennäköstä on tapahtunut, on käyty Vaskiolla ja on käyty mummolassa jossa mun pitää aina ensi alkuun äristä kovasti Aleksille. Se on mummon cairnterrieri. Sitten me yleensä juostaan kimpassa pallon perässä ja aidan viertä ohi ajaville autoille ja pyörille räkyttäen.

Ja nyt on tullu kesä! Ulkoa mua ei sais sisälle millään! Ja sit ku toi mamma yrittää vesiletkulla kastella kukkia ni mä oon kyllä sitä mieltä että se letku on mun. Ja se vesi on mun. Mä rrrrrakastan sitä vesiletkua - se on oikeesti maailman paras leikkikaveri. Mut viime yönä mulla ei ollu ollenkaan kivaa=(. Mammakaan ei saanu yhtään nukuttua ku mä vaan valitin koko ajan. Se nimittäin tuli taas. Vesihäntä. Mamma ja Tiina ihmetteli että miks mulla nyt tollasta vaivaa on, kun ei _koskaan_ oo Tiina-kasvattajakaan kuullu ETT:stä jolla tota vaivaa olis oluut ja tää on mulla jo toinen kerta! Talvella sain sen hypittyäni lumikasassa -sekin on ihan sikakivaa- ja nyt ilmeisesti sen seurauksena että mamma jätti meille ilmalömpöpumpun päälle kun se lähtin tyttöjen kanssa syömään jotain mitä se kutsuu wingseiksi. Mamma vissiin ajatteli että ei tuu meille täällä niin kuuma, mut nyt mulla on sitte häntä pipi. Se vissiin vetää sitten lattianrajassa sen verran.

En saanu illalla ollenkaa nukuttua vaan valitin vaan ja hain hyvää asentoa. Yöllä mamma sit nousi antamaan mulle disperiniä ja b-vitamiinia ja sain sitten jossainvaiheessa unen päästä kiinni. Aamulla se ei enää ollu niin kipeä, mutta ei se häntä silti edelleenkään minnekään nouse. Roikkuu vaan. Noh, ehkä tää tästä - mamma sano että se kattelee pari päivää ja antaa mulle tota lasten disperiniä ja b-vitamiinia ja jos ei ala mennä ohi niin sitten mennään lekuriin.

Ny mä meen nukkuun. Rankka päivä ku mammakin on ollu töissä. Nih.

15. maaliskuuta 2008

Taas mä oon täällä Vaskiolla....

Heippa vaan kaikille! Taas toi mamma raahas mut tänne Vaskiolle ja lumisateesta huolimatta käytiin metsälenkillä tällä kertaa koko poppoolla - Mä, Mortti, Capu, Alma, Tane, Viivi ja Peppi. Kivaa oli vaikka vähän kastuttiinkin ja siitäkin huolimatta että Alma ja Viivi otti vähän yhteen siinä matkalla....
Ja mua muuten jänskättää ihan hirmusti! Huomenna kuulemma ollaan menossa Tampereelle ja se on mun ihka eka oikea näyttely! Mammaakin kuulemma vähän jänskättää, meitsi kun ei niin hirveen kauheesti tykkää olla siinä pöydällä. Ja sit mä kuulemma käännyn aina väärän suuntaan ku pitäis seistä nätisti. Mamma otti taas pussillisen nakkeja matkaan, joten enköhän mä osaa sit käyttäytyä. Jotain se puhui jostain kuvaamisestakin, mut mä en ainakaan oo remmin päässä kiltisti jollei mamma oo pitämässä musta kiinni. Ja kun velipoikakaan ei tuu kuulemma mukaan, vaan se jää tänne Mika-sedän kainaloon sohvalle nukkumaan. Ihan epistä!

Mut mä koitan tulla huomenna sit kertomaan miten mulla meni, että kasvaako tolle mammalle heti harmaita hiuksia. Se tosin kovin väitti että Tiinan kanssa mun pitää mennä, mut kuulemma Tiina on vähän toista mieltä. Onneksi mun bestis, Peppi, tulee mukaan ni ainakin mulla on sitte leikkiseuraa päivän aikana...

Nyt mä lähen keräämään voimia huomiselle, vaikka noi puhuikin jotain "kissan pöydälle nostamisesta". Arrivederci!

23. helmikuuta 2008

Terkkuja Vaskiolta!

Voi pojat että mulla on ollu kaks toiminnantäyteistä päivää!

Eilen mamma & pappa pakkas mut ja veikan autoon ja lähettiin mummolaan. Aleksi & Seri oli heti portilla vastassa ja meillä oli ihan kauheet pallonhakukisat! MÄ VOITIN! Taitaa se Aleksikin olla tulossa vanhaksi, kun ei se saanu multa tennaria varastettua nenän edestä kun ihan vaan muutaman kerran. Kivaa oli, mut vähän mä kyllä olin pettyny kun ei mummolla tällä kertaa ollu mulle mitään herkkuja....

Nyt ollaan Vaskiolla, kasvattaja-Tiinan luona. Lähdettiin päivällä koko konkkaronkka metsäpolulle lenkille, meitä oli mun kavereita mukana velipojan lisäksi Peppi, Tane, Capu ja Alma. Arvaas kaks kertaa juostiinko me ja kovaa! Kivaa oli, päästiin oikeen kunnolla revittelemään kunhan vaan muistettiin hiukan varoa ettei liukkaalla tiellä lennetty pyllyllemme. Siellä kun välillä oli tienpinta pelkkää jäätä metsän siimeksessä kun ei aurinko ollut lämmittänyt. Mortille kävi just silleen - sitä rupes ravisuttamaan ja siitä se sitten lipes kyljelleen niin että kolahdus vaan kävi. Onneks sille ei kuitenkaan käyny kuinkaan, mamma tosin tais hieman sitä säikähtää.

Me tosissaan talsittiin varmaan kilometri jos toinenkin, toista tuntia oltiin siellä metässä reissussa. Mammalla oli taas se nakkipussi mukana, ja sieltä se sitten aina välillä mua jostan kuusen kätköstä huhuili. Ja meninhän minä, kun kerran nakkia oli tarjolla! Tuli kyllä noi kaikki kaveritkin aina perässä.... oli hiukan nakkupussukalla tunkua ;)

Ainiin, täällä oli mulle villapaita! YÄK! Vihree villapaita tunkastiin mun päälle miltei ensimmäiseksi kun tänne tultiin. Mä en kyllä tykänny sen pukemisesta sitten ollenkaan. Enkä kyllä siitäkään ku mamma otti sen pois. Ei se mua hirveesti haitannu kun se oli mun päällä ja onneksi oli venyvää sorttia kun muuten olis ollu liian nafti. Vähän toi mamma jotain tossa höpisi, että jää mun peppu paljaaksi ettei oo ihan riittävän pitkä tuo villis. Tiedä häntä sitten. Mulle se on ihan sama, kun jos multa kysytään ni mä en kyllä tollasia riepuja päälleni laita! Mamma taitaa olla erimieltä. Me varmaan jutellaan tästä sitten kotona.

Mutta oikeesti, voiko olla pienellä koirapojalla enää mukavampaa päivää. Funtsikaa nyt:
  • Ekaks piiiiiitkä metsälenkki vapaana kaikkien kamujen kanssa. Löysin aarteenkin. Kävyn.
  • Sitten tultiin takas Vaskiolle ja sisällä pelattiin palloa Tiian ja mun parhaan kamun Pepin kanssa Ankka-sedän avustuksella.
  • Sitten noi muut rauhottu kattoon jotain ihme mäkihyppyä ja meillekin tuli uni. Käytettiin sitten mammaa kerrossänkynä. Minä ja Peppi ja Tane ja Capu.
  • Ja Mortti-veikkakin on jaksanu koko päivän mukana!
Kohta jatketaan sitten matkaa kotia kohti, ja sitten mä meen ihan satavarmana mamman viltin alle sohvalle nukkumaan. Toivottavasti ne laittaa tulen takkaan, niin en palele!

Ainiin, piti vielä sanomani että mä koitan painostaa tota mammaa että se lisäis sinne galleriaan tästä reissusta kuvia. Tiina niitä kuulemma siellä mettäpolulla räpsi!

Koiramaista viikonloppua!